Siinä kun meikäsuomalainen hikoili eikä voinut kuvitellakaan laittavansa kosteusvoidetta vahvempaa tököttiä naamaansa, 70-vuotiaalla Francalla oli meikki kunnossa, tukka laineilla ja vaatteet näyttivät vastasilitetyiltä. Suuret kimaltavat korvakorut (en yhtään epäillyt kivien aitoutta) kruunasivat italiatar-lookin. Ikinä en ketään kadehdi, mutta nyt vähän kadehdin. Ja kuitenkin hän sai minutkin tuntemaan itseni ihan hienoksi, kyllä hän osasi kehua. Franca, minulla on ikävä Sinua!
Talo näyttää pieneltä kerrostalolta, mutta on itse asiassa omakotitalo. Alimmassa kerroksessa on vuokrattava asunto, jossa me siis majailimme, Franca asuu miehensä kanssa seuraavassa kerroksessa ja toinen pojista (jotka ovat dottore ja avvocato, kuten jo ensimmäisenä päivänä saimme ylpeältä mammalta kuulla) asuu ylimmässä.
En ikinä kyllästy ihailemaan näitä rapattuja, pastellinvärisiä taloja, joita ympäröi pieni kivetty piha mitä kauniimpien puiden, viherkasvien ja kukkien reunustamana.
Siinäpä suunnittelette tornitaloja Pasilaan - ei kyllä yhtään houkuta, missä se kauneus on?!
Nyt on siis Anconan vuoro, autolla, rantatietä pitkin. Riminillä jouduimme aamuruuhkaan, mutta kun pääsimme kaupungista ulos, niin matkakin joutui ihan mukavasti - liikenneympyröitä tietysti tasaisin välein, ollaanhan Italiassa.
Anconan asukasluku on n. 100 000 ja se kuuluu Marchen alueeseen. Se on myös Marchen pääkaupunki ja vilkas satamakaupunki, varsinkin Kroatian suuntaan. Riminiltä sinne on 120 km.
Ehkä kaupunkia enemmän meitä houkutti rantatie, jonka varrella ajattelimme olevan upeat maisemat merinäköalalla. Niinpä, niinhän sitä luulisi. Suurin osa tienvartta oli metsäkaistaletta, peltoa, pusikkoa tai metalliaitaa ja rantaa näimme ainoastaan matkan varrella olevien Pesaron ja Senigallian alueilla sekä lähestyttäessä Anconaa.
Muutama kilometri ennen Anconaa kukkulalta avautui mahtava näköala. Huh, miten kaunis sininen meri ja kaupunki niemen nokassa! Voiko noin sinistä vettä ollakaan? MUTTA, ei paikkaa missä pysähtyä ja ottaa kuvia. Pientareet olivat niin kapeat, ettei voinut parkkeerata tai sitten tietä reunusti matala aita, liikenne vilkasta. Oli aivan mahdotonta yrittää ottaa kuvia auton ikkunasta, koska tie oli aika epätasainen ja auton tuulilasi kovin likainen. VOI HARMITUS!
Auton jätimme jykevän muurin eteen satama-alueelle ja lunastimme kiltisti parkkilipun. Italiassa sakotetaan ihan mieluusti reilulla kädellä turistien väärin parkkeerattuja autoja tai jopa hinataan pois, joten siellä ei kannata säästää parkkimaksuissa.
Satamassa oli monia suuria rahtilaivoja ja risteilyaluksia, monenmaalaisia ja monien lippujen alla. Itse kaupunki tuntui kuitenkin vähän tylsältä ja vähemmän kauniilta. Satamasta ja kalastusaluksista tuleva voimakas kalanhaju tuntui koko kaupungissa - tuli hiukan tunkkainen olo.
Emme oikein jaksaneet miettiä nähtävyyksiä, maleksimme satamassa ja kaupungilla ja kävimme upealla Cattedrale di San Ciriacolla ja Anfiteatro Romanolla, jotka ovat aivan kaupungin päässä, niemen nokalla. Olimme myös valmistautuneet tähän vierailuun huonosti, emme ottaneet etukäteen paljonkaan selvää mitä Anconassa kannattaa nähdä. Halusimme oikeastaan vain ajella rantatietä. Päivä kului kuitenkin nopeasti ja olihan tuokin kaupunki meille uusi elämys.
Paluumatkalla otin vauhdissa muutaman kuvan avoimesta sivuikkunasta kun meri näkyi vähän aidan takaa. Kyllä niistä näkyy miten sinistä vesi on.
Pesarossa pysähdyimme ruokaostoksille ja Riminillä olimme klo 20.00 aikoihin, pilkkopimeässä, suloisen lämpimässä illassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti