Keskiviikkona kävimme uudestaan San Marinon rinteitä kiipeilemässä ja sieltä jatkoimme Urbinoon. Matka oli mielenkiintoinen.
Ajelimme pientä vuoristotietä ja yht'äkkiä tie loppui! Siitä ohjattiin kiertotielle, mutta viitat loppuivat ja huomasimme ajavamme ympyrää. Laitoimme navigaattorin päälle ja huokaisimme helpotuksesta ohjeista, kunnes jouduimme aivan uskomattoman huonokuntoiselle, kivikkoiselle ja TOSI jyrkkämäkiselle kärrytielle.
Klonk, klonk ja vielä kerran klonk. Kaksikymppiä oli aivan liian kova vauhti!
Pyöräilijöitä tuli vastaan yksittäisinä ja pieninä ryhminä. Ylipäätään joka puolella vuoristoteillä oli paljon pyöräilijöitä ja heitä sai väistellä koko ajan kuten skoottereita Firenzessä ja Roomassa. Yksi auto tuli vastaan ja ohittaminen oli aika tiukkaa. Ei tullut mieleenkään ottaa kuvia, koska jännitin vain milloin painajainen loppuu ja ottaako auton pohja kiinni valtaviin tien keskelläkin oleviin kiviin.
Reitillä oli kuitenkin erittäin kauniita maisemia ja erään vanhan pienen kivitalon kohdalla pysähdyimme vetämään henkeä. Siinä otimme kuvia. Saatoin kuvitella itseni asumaan tuohon taloon, maalaisromantikko kun olen. Ehkä kuitenkin vähän paremman tien varressa ja lähempänä jotain kylää.
Ajoimme kivikkotietä n. 5 km, mutta matka tuntui ainakin parillekymmenelle. Vihdoin pääsimme valtatielle ja hengityskin tasaantui. Urbinoon ei enää ollutkaan kuin muutama kilometri.
Kukkulan rinteillä sijaitseva Urbino kuuluu Marchen alueeseen. Sen keskusta on Unescon maailmanperintökohde. Keskustaa ympäröi korkea muuri ja kadut ovat kapeita ja mäkisiä. Muurin ulkopuolella rinteessä on monia pysäköintialueita. Olimme liikenteessä iltapäivällä, joten ravintolat ja kaupat olivat kiinni.
Urbinon upein nähtävyys on tietenkin renesanssipalatsi Palazzo Ducale di Urbino. Emme kuitenkaan käyneet sisällä, ihailimme vain ulkopuolelta. Olemme saaneet jonkinlaisen väliaikaisen ähkyn kaikista linnoista, kirkoista ja palatseista.
Suosittu nähtävyys on myös Raffaellon syntymäkoti Casa Natale di Raffaello sekä Galleria Nationale delle Marche. Kävelimme koko keskustan ympäriinsä mäkisiä katuja pitkin ja napsimme kuvia sieltä täältä.
Keskustaan pääsee vain muutaman muurissa olevan portin kautta ja meidän tuloporttimme kohdalla oli muistomerkki ja vesiallas, jossa oli kultakaloja. Mies jaksoi katsoa niitä aika pitkään. Ehkä veden katsominen vilvoitti, hellehän jatkui koko matkan ajan. En ole saanut selvyyttä mikä muistomerkki se oli, kuviakaan ei löydy kuin omista kameroista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti