2.-25.9.2018

Kirjoittelen tätä blogia matkan jälkeen kotona, viime vuonna kirjoittamiseen meni hieman liikaa aikaa matkalla. 

Edellisestä Italian reissusta on vierähtänyt jo vuosi, joten ei muuta kuin matkaan taas, sunnuntaina 2.9! 
Nyt on vuorossa Emilia-Romagnan alue ja siellä meillä on vuokrattuna loma-asunto Riminillä. Emme vuokranneet sitä rantalomailun takia, vaan koska se oli sopivan hintainen pariksi viikoksi ja sieltä pääsee mukavasti liikkumaan myös julkisilla liikennevälineillä.

Katselimme kaikenlaisia mukavia ja ihastuttavia loma-asuntoja vuoristossa tai pienissä kylissä. Useimmissa ei kuitenkaan ollut edes bussipysäkkiä parin kilometrin säteellä, joten oli parempi valita isompi kaupunki. Ei ole tarkoitus ajella omalla autolla koko ajan.

Lauttamatkat Eckerö Linella kuten ennenkin - edestakainen matka 2 hlö:ä + auto yht. 144 € - ei erityisen kallista.

Päästäkseen Tallinnasta Pärnua kohti ja via Balticalle pitää lähteä Piritan suuntaan ja kiertää melkein koko kaupunki. Niin se oli jo viime vuonna, mutta luulimme sen olevan väliaikaista. Hyvä on tietenkin, että kaupungin keskustaa ja katuja suojellaan mm. raskaalta liikenteeltä. Katutöitä Tallinnassa tehtiinkin - kuten myös joka ikisessä kaupungissa, joissa kävimme matkan aikana!

Liikenne oli sujuvaaa ja n. klo 19 saavuimme Panevezys Viesbutis Smelyne hotelliin Liettuassa (http://smelyne.lt/).  Tilava 2hh aamiaisineen hintaan 59 €.

Seuraavana päivänä matka jatkui Puolaan ja mikä mukava yllätys! Viimevuotiset tietyöt ennen Varsovaa oli saatu melkein päätökseen - ainakin ajoväylät olivat kunnossa. Nopeusrajoitukset olivat maltillisia uusien päällysteiden vuoksi ja puolalaiset itsekin malttoivat ajaa kohtuullisen mukavasti rajoitusten mukaan.

No, MELKEIN kaikki, ettei totuus unohtuisi.

Koska navigaattoriamme ei oltu päivitetty kahteen vuoteen, oli sitä turha käyttää Puolassa eikä oikeasti tarvittukaan. Tienviitat olivat näkyviä ja vanhasta muististahan tässä mentiin. On se ihmeellistä, miten muutaman ajokerran jälkeen reitti alkaa tuntua tutulta kotitieltä, maisematkin kuin sataan kertaan nähtyjä.

Ennen Varsovaa oli yllättävän vähän liikennettä eikä kummempia vaaratilanteita ollut, mutta Varsovan ohitus oli sitäkin jännittävämpää. En voi ymmärtää miksi meidän suomalainen automme oli ohitettava vaikka mistä pienestä kolosta nelikaistaisella tiellä ja eteen palattava n. 10 sentin päästä suunnilleen kylkeä hipoen. Varsovan liikennehän on Euroopan kamalinta ja vaikka olimme "kehätiellä", liikennemäärät olivat valtavia - kuten myös vauhdit. No, vapaaehtoisesti sinne menimme. Itse ajoin n. puolet koko matkasta, mutta mielelläni annan miehen ajaa isoissa kaupungeissa ja VARSINKIN Varsovan paikkeilla.

Koska päätimme mennä Saksan ja Brennerin solan kautta, seuraava yöpyminen oli Lódz -nimisessä kaupungissa, (en saa millään oikein noita Puolan kirjaimiston merkkejä, mutta sinnepäin kuitenkin...) 140 km Varsovasta länteen, Lódz Iness hotellissa, hinta aamiaisineen 54 € (http://www.inesshotel.pl/). Wroclawissa kävimme juomassa leivoskahvit ja ostimme kummallekin hyvät lenkkarit paikallisesta ostoskeskuksesta. 

Tiistaina tulimme Saksaan ja yövyimme Plauenin City-hotellissa. HInta aamiaisineen 79 €, normaalia saksalaista keskitasoa. Hotellin alakerrassa oli viihtyisän näköinen ravintola, Kartoffelhaus, mutta se on valitettavasti kiinni juuri tiistaisin. No, ei muuta kuin viereiseen kauppaan iltapalaa ostamaan!

Plauen on kaunis pieni kaupunki n. 150 km Dresdenistä lounaaseen. 
Vaikka olen opiskellut 10 vuotta saksaa ja asunut pari vuotta Sveitsissä, ei Baijerin murre oikein aukea minulle. Mieheni on ollut Münchenissä töissä ja hän ymmärtää hyvin myös murretta. Yksin olisin saanut sanoa monta kertaa: "wie bitte, wie bitte, wie bitte..."

Keskiviikkona ajoimme todella kauan.

Matkaa ei tehty kuin n. 450 km, mutta Münchenin kohdalla oli hirveä ruuhka ja autojono vain seisoi tai eteni pari metriä kerrallaan. Jonotimme ja matelimme reilun tunnin, mutta sitten päätimme lähteä pikkutielle - kuten valitettavasti moni muukin. Ei ollutkaan ihan helppoa siirtyä oikealle, rekkakaistalle. Kun saimme vihdoin vaihdettua kaistaa, kesti jonkin aikaa ennenkuin tuli ensimmäinen liittymä ulos moottoritieltä. Sinne vaan vaikka mihin menisi! Pikkutiellä taasen matelimme ja jonotimme, jonotimme ja matelimme jne. Lämmintä oli +31 - mukavaa ehkä rannalla, mutta ei autojonossa Baijerissa!

No, kun ruuhkasta selvittiin, olikin jo hitonmoinen nälkä. Jouduimme palaamaan vähän matkaa taaksepäin moottoritieltä poistumisen jälkeen, joten menimme syömään Erding Gasthausiin. Ihka aito baijerilaisravintola, miehillä Lederhosen ja naisilla Dirndl-asut. Annokset olivat lievästi sanoen "reilunkokoisia". Ajattelin ottaa vain jotain kevyttä, koska oli niin kuuma. Tilasin baijerilaisen kesäsalaatin ja no huh! Olihan siinä salaattiakin, mutta kaiken kruunasi valtava kananleike, josta olisi riittänyt kahdelle. Kaiken söin ja hyvää oli! Miehen possunleikeannoksesta en pysty edes kirjoittamaan, tulee ähky jo ajatellessa. Mies katseli kovin haikeasti parin litran oluttuoppeja, mutta ei auttanut, automatka on automatka.

Illalla pääsimme Itävallan puolelle. Missäpä yövyttäisiin, missä hotelleja? Kumpikin oli aivan kypsä päivän hikisestä jonottamisesta, ähkynä valtavasta ruoka-annoksesta ja taas ihmeissään illan nopeasta pimenemisestä. PIENTÄ torailua ja väärin katsottua karttaa, navigaattori on välillä ihan sekaisin,  ei löydä satelliiteja, kännykän netti ei toimi, ei mitään havaintoa mistään hotellista eikä yhtään liittymää ulos solatieltä, yleinen veetutus ja tuska, mutta SITTEN! Tienvarressa kyltti WIESING. Sinne, vaikka taas jouduttiinkin ajamaan n. 10 km takaisinpäin, koska olimme tietysti missanneet edellisen kyltin. Kyllä siellä alppikylässä hotelleja on. Klo 20.30 ei haittaa mitään pieni sakkokierros. Nettikin alkoi toimimaan ja hotellihuone varattiin matkalla booking.com kautta, 68 €.

Huone oli todella tilava ja kaksi parveketta! Ihana iltanäkymä kylään ja vuorille. Ei pystynyt vangitsemaan kuvaan sitä kauneutta, mutta sielu ja mieli lepäsi istuessa lämpimässä illassa parvekkeella. Veetutus hävisi samantien ja korvamatona soi "I love my life".

Torstaina 6.9 pääsimme perille Riminille. Olimme vieläkin vähän pöllähtäneitä eräästä ohituksesta Brennerin solan moottoritiellä. Meidän vauhtimme oli n. 130 ja yhtäkkiä harmaa Ferrari ilmestyi kuin tyhjästä, kuului fiuuuu ja harmaa Ferrari olikin jo kaukaisuudessa! Aivan käsittämätöntä tällaiselle juntille. Vauhdin on täytynyt olla yli 250! Onneksi ei oltu ohituskaistalla.

Riminillä vuokraemäntämme Franca hukutti meidät tervetulotoivotuksiin ja kehui vuolaasti onnetonta italian kielen taitoani. Hän ei osannut sanaakaan muuta kuin italiaa - paitsi "okei". Hyvin kuitenkin pärjättiin ja mies ymmärsi sen mitä minä en. Tuli puhuttua ihan kokonaisia lauseita!

Jatkuu myöhemmin...