Kaupungin matkailuesitteessä kerrotaan, että dalmatialainen erakko Leone levitti kaverinsa Marinon kanssa kristinuskoa alueella 300-luvulla. Marino vetäytyi myöhemmin kokonaan Monte Titanolle (San Marino) ja Leone jäi silloisen Montefeltron alueelle. Vuonna 1000 perustajansa mukaan nimetystä San Leosta tuli alueen pääkaupunki ja Montefeltro säilyi hiippakunnan nimenä.
Matkaan siis, sunnuntaina 16.9.
San Marinon ohitus ja jatkoimme pientä mutkaista (tottakai mutkaista) tietä ja maisemat olivat taas näkemisen arvoisia. Sitten alettiin nousta pikkuhiljaa ylemmäs - mutka, jyrkkä nousu, ei kaiteita, pieni kaide, vähän matkaa tasaista, mutka, jyrkkä nousu, ei kaiteita, mutka jne. Lopulta tuli TOSI, TOSI jyrkkä ja kapea nousu, nyt oli pieni kaide ja loppumetreillä ihan muurikaide, kaupungin portti ja perillä.
Huh ja huokaus! Oli kyllä mahtava kokemus tuo reitti! Oli mahdotonta ottaa kuvia, auto heilui koko ajan. Kunnioitan älyttömästi niitä bussikuskeja, jotka ajavat reittiä lastillinen turisteja mukanaan. Ja kulkeehan siellä paikallisbussejakin.
Pienessä linnoituskaupungissa oli autoja, polkupyöriä, moottoripyöriä, busseja, mutta yllättävän vähän matkailijoita, vaikka oli sunnuntai. Luovimme via Montefeltroa pitkin Piazza Danten ja via Michele Rosan kautta Piazzale Buscarinin parkkipaikalle. (Enhän minä mennessä tietenkään tiennyt mitä katuja pitkin ajoimme, näin jälkeenpäin kartasta reittimme).
Marecchian laakson ympäröimän vuoren huipulla on mahtava linnoitus Fortezza di San Leo. Linnoituksen takaosa on rakennettu aivan jyrkänteen reunan jatkeeksi, joten sieltä on ollut vaikea kenenkään hyökätä.
Vähän alempana sijaitsevaan kaupunkiin mahtuu mm. kaksi kirkkoa, museoita, kolme palatsia (joka eivät ole varsinaisia palazzo palatseja), asuinrakennuksia, kauppoja, ravintoloita ja kahviloita sekä Piazza Danten keskellä oleva suihkulähde Fontana di San Leo. Siinäkin oli käpypatsas!
Kiipesimme linnoitukselle siksakkia vuoren rinnettä (tietenkin helteessä) ja nyt oli huilattava muutama kerta, koska polku muuttui ylempänä tosi jyrkäksi. Matkan varrella oli pari maiseman ihailupaikkaa ilman minkäälaista kaidetta! EN suosittele reittiä vilkkaiden lasten kanssa. Kun kurkisti varovasti reunan yli, niin näki, että olihan siinä pieni mahdollisuus päätyä jonkun rinteellä kasvavan puun oksalle roikkumaan ennen laaksoon mätkähtämistä.
Tuosta kuvassa olevasta kartasta ei todellakaan käy ilmi miten polku kulki ylhäällä jyrkänteen reunamilla.
Tultuamme ylös, huomasimme, että olisi päästy bussillakin, mutta tulipa taas kuntoiltua. Ylhäältä olikin sitten mahtava näköala vuoristoon sekä Marecchian laaksoon.
Pihalla oli vanha tykki ja pari ilmatorjunta-asetta, pyörillä varustettuja. Missään ei kerrottu niiden historiaa, olivat siis ihan koristeena. Eivät näyttäneet 1400 -luvulla valmistuneilta, kuten linna.
Linnoituksella järjestetään kesäisin monia tapahtumia ja kaupungissa vietettiin 8.7.-12.18 klassisen musiikin festivaaleja. Silloin oli varmasti säpinää tuossa reilun 500 asukkaan kaupungissa. Huomasin, että 30.7.18 linnoituksella oli ollut Jean Sibeliuksen konsertto viululle ja orkesterille!. Olisi ollut upea kokemus noin hienoissa puitteissa!
Loppupäivän kiertelimme kaupunkia ja kävimme tietysti syömässä. Nyt ei ollut väliä minkälainen maisema ravintolasta on vaan missä on varjoisin ja viilein paikka.
San Leossa söimme myös koko matkamme parhaat jäätelöannokset.
A proposito, takaisinpäin automatka oli vielä hurjempi, koska oli jyrkkää alamäkeä, mutkaa, jyrkkää alamäkeä jne. Voi että, kunpa pääsisi pian takaisin!
Maanantain vietimme taas Riminillä. Kävimme viime hetken tuliaisostoksilla ja pakkasimme, koska tiistaina oli lähtö kotiinpäin. Olimme etukäteen varanneet kolmeksi yöksi hotellihuoneen Dresdenistä ja sinne piti saapua keskiviikkona ennen klo 18.00.
Jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti